Ruokataidetta

Ruoka on tärkeää polttoainetta, jota tarvitsemme koko ajan ja se on jokaisen meidän arjessa mukana. Ruoka on ollut mukana myös taiteessa siitä lähtien kun alkukantaiset ihmiset maalasivat kalliomaalauksiin eläimiä, joita he metsästivät. Myös monet kuuluisat taideteokset kuvaavat ruokaa monissa eri muodoissa. Monille taiteilijoille alussa erilaiset ruoka-asetelmat tarjoavat kohteen, jota maalamalla oppii hyvin käyttämään värejä, tekemään varjostuksia ja ne ovat muutenkin yleisiä maalauksen aloitus kohteita.

Ruoka taiteen aiheena ei aina ole pelkkää aloittelevan taiteilijan taidetta vaan on myös monia kuuluisia teoksia, jotka keskittyvät ruoan kuvaamiseen taideteokseen. Tällaisia ovat esimerkiksi pyhä ehtoollinen, Andy Warhol Campbellin keittopurkit ja cola pullot. Monesti nämä teokset ovat symbolisia ja tapahtumassa keskipisteessä on ruokailu tai ruokahetki. Taiteilijalle inspiraation kohteita ruokaan liittyen voi löytää monestakin paikasta.

Sen lisäksi, että ruokaa voi maalata voi ruokaa kokea myös taiteena eri kohteissa. Nykypäivän ravintolat tarjoavat ruokailijoille monesti taiteellisia kokemuksia ruokailun yhteydessä. Ruoka annokset luodaan kuin taideteokset keittiössä ja niissä yhdistellään niin värejä kuin myös makuja. Monesti myös hotelliaamiainen katetaan suureen pöytään, joka on kuin kokonainen taideteos, jossa on yhdistettynä kaikki ruoat ja värit kauniiden pöytäliinojen ja astiastojen kanssa yhteen.

Ruokataidetta voi löytää mistä tahansa ja samalla sitä voi myös maalata lähes mistä aiheesta tahansa. Ruoka voi myös olla taiteellista vaikka sitä ehkä väheksytäänkin. Ruoka on kuitenkin tärkeä aihe meille ihmisille. Taiteellisuudella on myös merkitystä ruokaan ja sen kuluttamiseen. Kun käymme kaupassa voimme ihastua taiteellisesti tehtyihin ruokapakkauksiin ja pelkistetyt pakkaukset ovat yleensä vähemmän houkuttelevia. Emme ehkä ajattele asiaa sen enempää mutta voimme helposti todeta, että taide ruoassa herättää tunteita ja vaikuttaa myös jokaisen meidän päätöksentekoon.