Oletko aina halunnut hankkia kauniita lasiesineitä kotiisi? Monet lasiesineet ja varsinkin taidelasi voi olla melko hintavaa ja sen hankkimista täytyy odotella pidemmän aikaa tai kerääminen on todella hidasta. Taiteellisia lasiesineitä ja näyttäviä esineitä voi myös valmistaa helposti kotona, ilman suurempia taitoja. Riittää kun sinulla on motivaatiota ja muutamia välineitä, joilla onnistut muuttamaan lasit ja purkit taiteellisiksi esineiksi. Ota selvää, miten helposti se onnistuu.
Tee-se-itse eli DIY hommat ovat monelle meistä kiinnostavaa puuhaa, jota jaksaa tehdä vapaa-ajalla aina kun siihen löytyy hetki. Omien lasiesineiden tekeminen onkin todella hauskaa tee-se-itse puuhaa. Parhaiten tämän puuhan voit aloittaa keräämällä kaikki mahdolliset lasipurkit, pullot ja maljakot kasaan ja hankkia eri värisiä lasimaaleja. Voit myös ostaa makujakauppa.fi verkkokaupasta esineitä valmiiksi. Lasimaaleja saa ostettua rakennusliikkeistä ja maaliksi soveltuu sama maali, joka käy esimerkiksi laattoihin.
Puhdista purkit ja pullot ensin hyvin ja jätä ne kuivumaan ennen maalaamista. Kun olet saanut kaikki astiat kuivattua, voit aloittaa maalaamisen. Maalia voi annostella purkin pohjalla, jonka jälkeen voi alkaa värjäämään astiaa pyörittämällä purkki tai pulloa niin, että maalia levittyy kaikkialle. Ylimääräisen maalin voi valuttaa seuraavaan maalattavaan astiaan. Voit myös maalata useilla väreillä ja luod monivärisiä esineitä, lisäämällä useaa väriä yhteen astiaan. Tässä kannattaa olla tarkkana, ettei liian tummat värit peitä kaikkia muita värejä ja ohjaa värejä oikein pyörittäessä maalia astiassa.
Kun olet saanut kaikki esineet maalattua, tulee väri polttaa uunissa valmiiksi, jotta se ei irtoa lasista pois. Polttamiseen ja aikaan sekä lämpötilaan löytyy ohjeet maalipurkista, jossa on kerrottu miten se tulee tehdä. Tämän jälkeen lasiesine on valmiina käytettäväksi ja olet varmasti saanut itsellesi uniikin teoksen, joka tekee ehkä toiset kateeksi.