Luovia kohtaamisia aamiaispöydässä

Luovuus on läsnä arjessamme monin eri tavoin. Voimme toimia tietoisen luovasti silloin, kun maalaamme, sävellämme tai kirjoitamme. Luovuus on kuitenkin käytössä myös silloin, kun ratkaisemme ongelmia tai valitsemme ympärillemme esineitä, jotka miellyttävät omaa silmäämme.

Yksi arkisen luovuuden paikoista onkin yllättäen keittiö. Keittiössä tulee vietettyä paljon aikaa eikä harvoin edes tule ajatelleeksi, miten paljon vaikutusta keittiön ulkonäöllä on. Kun meitä ympäröivä tila on visuaalisesti miellyttävä, tuntuu siellä vietetty aika merkitykselliseltä. On tärkeää, että olemme itse luomassa elämiselle ja arjelle sellaisia puitteita, jotka miellyttävät meitä itseämme. Omaa kädenjälkeään voi päästä ihailemaan esimerkiksi maalaamalla keittiön seinät tai vaikkapa ruokapöydän – miltä näyttäisi itse maalattu auringonkukkameri seinällä tai jokainen ruokapöydän tuoli maalattuna eri värillä?

Luovuuttaan voi keittiössä tuoda esille myös ruuanlaitto- ja tarjoiluesineiden avulla. Kauniit padat, tarjoiluastiat ja kulhot miellyttävät silmää ja tuovat arkisenkin ruuan kauniisti esille. Persoonallisia astioita löytyy esimerkiksi kirpputorien kätköistä. Jos arvostaa kotimaista ja laadukasta designia, on Iittala astiasto silloin sopiva ratkaisu. Iittalan astiat löydät esimerkiksi kitchentime.fi verkkokaupasta. Kauniisti yhteen sopivat lautaset, ottimet, lasit ja mukit tekevät harmonisen kokonaisuuden.

Jos harmonia ei ole sinun mieleesi, voit kokeilla sekoittaa eri tyylejä villisti keskenään. Miltä näyttäisi vaikkapa hillitty, aasialaishenkinen kattaus yhdistettynä runsaaseen luonnonkukista rakennettuun kukkakimppuun? Tekstiileillä leikittely on myös helppoa ja hauskaa: tuunaa omat keittiöpyyhkeesi luovalla tavalla – lopputulos on sekä näyttävä että käytännöllinen! Kun pidät silmäsi ja mielesi avoinna uusia mahdollisuuksille, törmäät väistämättäkin uusiin elämyksiin, jotka tuovat elämääsi iloa!